Omasta vuonohevosesta olin haaveillut siitä asti, kun pikkutyttönä sopivaa ratsastuskoulua etsiessä pääsin ensimmäistä kertaa vuonohevosen selkään. Aina silloin tällöin olin katsellut ilmoituksia myytävistä vuoniksista, mutta lopullinen päätös oli jäänyt tekemättä. Siihen tuli muutos, kun kavereiden kanssa pidetyn illanvieton keskustelu kääntyi - yllätys yllätys - miehiin. Puheenaiheena olivat ulkomaalaiset miehet, ja eräs kaverini päätyi uhoamaan kuinka hän saisi ulkomaisen miehen koska vain haluaisi. Menin sitten möläyttämään että niin minäkin, ja vetohan siitä sitten lyötiin pystyyn.

Seuraavana päivänä aamukahvilla nettiä selatessani pohdin että mihinköhän sitä taas tuli ryhdyttyä. Erinäisten klikkailujen kautta eksyin suomalaisomistuksessa olevan norjalaisen vuonohevostalli Brynhildin sivuille jälleen kerran ihailemaan näitä pystyharjoja. Brynhild mainosti tuontihevoserää ja kehuskeli edullisilla toimituskuluilla Suomeen. Siinä sitten hevosia selaillessani iskin silmäni kuvien perusteella komeaan vuonohevosoriin. Päivän mittaan vaihtelimmekin honeythiefin kanssa sähköposteja ja sain videotakin orista. Eipä siinä kauaa täytynyt miettiä, kun jo olin järjestelemässä orille kuljetusta Suomeen. Niin olin tullut hankkineeksi itselleni ulkomaalaisen miehen - eihän siitä ollut puhetta, montako jalkaa miehellä pitäisi olla!

Monesti hevoset nimetään niiden ominaisuuksien tai luonteen mukaan joten onko ihmekään että Kelmi saa epäileviä katseita, kun uudet tuttavuudet kuulevat herran nimen. Kelmi on kuitenkin poikkeus tässä nimiasiassa, sillä sen luonteessa ei pahemmin kelmimäisiä piirteitä ole. Ori on itse asiassa leppoisaa haaveilijatyyppiä ja onpa sitä välillä ruunaksikin luultu. Jos Kelmi saisi päättää, se haluaisi varmasti elää suuressa laumassa isolla laitumella vailla huolen häivää tai häiriköiviä ihmisiä.

Kelmin hoitaminen on suorastaan naurettavan helppoa, sillä ori seisoo kuin tatti siinä minne sen sattuu jättämään. Kasvattajallaan ori osallistui myös tilan töihin työhevosen virassa, joten työhevospuolelta tutut käskyt ovat sillä hallussa. Jos riimussa kiinni oleva naru tai suitsien ajo-ohjat ovat maassa, tarkoittaa se Kelmille sitä että siinä seistään eikä liikuta. Kelmi tosin on sitä tyyppiä, joka seisoisi paikallaan vaikka ilman narua tai mitään muitakaan varusteita. Harjaamisesta ori nauttii suunnattomasti, eikä muidenkaan hoitotoimenpiteiden kanssa ole ilmennyt ongelmia. Varustaminen on niin ikään helppoa tämän herran kanssa, oli kyse sitten satulasta tai valjaista.

Ratsuna Kelmi on suorastaan idioottivarma tapaus ja herra onkin vallan mainio maastomopo. Ori menee sinne minne käsketään ja on yleensä kohtalaisen herkkä avuille, vaikka vaudissa onkin toivomisen varaa. Kelmin kanssa joutuu tekemään kunnolla töitä että herran saa hereille ja tosissaan keskittymään työntekoon. Perusteellisella verryttelyllä ja lämmittelyllä alkaa Kelmistäkin löytyä sitä reippautta ja liikettä. Ori on täysin maastovarma eikä kyttäile turhia, joten sen kanssa voi turvallisin mielin lähteä vaikka hieman omituisempiinkin paikkoihin.

Kelmi on vetänyt monenlaisia kärryjä elämässään, aina valjakkokärryistä työvehkeisiin. Ori toimii mainiosti ajettuna ja löytyypä herrasta kärryjen edessä hieman ememmän virtaakin kuin selästä käsin. Ori tekee oikein mielellään töitä kärryjen edessä ja veikkaisinpa että jos Kelmiltä kysyttäisiin, se kiskoisi oikein mielellään puita metsästä päivät pitkät. Kelmin voi huoletta pysäyttää missä tahansa ja jättää ohjat maahan, jolloin ori odottaa vaikka maailman tappiin saakka että voidaan taas jatkaa.

Matkustaminen on Kelmille tuttua hommaa ja uudet ympäristöt ori ottaa varsin avoimesti vastaan. Kisapaikoilla ori tyytyy lähinnä ihmettelemään ympäristöään sen sijaan, että hirveällä metelillä ja menolla ilmoittaisi läsnäolonsa. Kisapaikoilla orista löytyy se työmoraali yleensä paljon helpommin, mutta kunnon verryttely on silti paikallaan.

Kelmille on oikeastaan ihan sama, onko lähettyvillä muita hevosia vai ei. Kaikista mieluiten ori viettäisi aikaansa laumassa, mutta yksinolokaan ei ole sille ongelma. Kauniimman sukupuolen läsnäolo taitaa olla niitä harvoja kertoja, kun Kelmi ryhtyy ihan oma-aloitteisesti esittelemään komeita askellajejaan. Vaikka Kelmi suurimman osan ajasta käyttäytyykin kuin vanha kyntöruuna, löytyvät ne orin ominaisuudet Kelmistäkin tarvittaessa.

Sukuselvitys

Kelmin isä Gullfaks on pienen Marvikin tilan ainoa jalostusori. Gullfaks on toiminut lähinnä isännän työhevosena, apuna tilan töissä ja perheen lasten harrasteratsuna. Norjalaisten tietoisuuteen ori nousi ainoastaan emännän näyttelyinnostuksen myötä. Näyttelymenestyksen innoittamana orin kanssa kilpailtiin myöhemmin myös kouluratsastuksessa ja valjakossa. Gullfaks on periyttänyt jälkeläisilleen erinomaista luonnettaan.

Gullfaksin isä Gulbrand olikin sitten tutumpi nimi norjalaisille. Marvikin tilan kantaori Gulbrand menestyi näyttelyiden lisäksi kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa, ja tekipä ori myös työhevosen hommia vapaa-ajallaan. Leppoisa ori hurmasi ihmisiä myös rauhallisella luonteellaan ja toimipa ori myös talutusratsuna lähikylän jokavuotisilla markkinoilla. Gulbrand on isälinjassa harvinaisempi nimi, sillä ori jätti selkeästi enemmän tammajälkeläisiä.

Gulbrandin isä, komea Gustav oli aikanaan yksi suosituimmista kantakirjaoreista Norjassa. Ori itse kilpaili valjakossa ja työhevoskilpailuissa menestyksekkäästi, muttei juurikaan tehnyt ratsun hommia. Ratsun ominaisuudet Gulbrand perikin selkeästi emältään. Henriette kiersi ahkerasti kouluratsastuskilpailuja niissä myöskin menestyen. Tamma itse oli hyvin kipakka luonteeltaan, mutta tarkoilla luonnekriteereillä valituin orein tamma onnistui jättämään hyväluontoisia jälkeläisiä.

Gullfaksin emä Nøkkeroser vietti koko elämänsä Marvikin tilalla. Nuorempana tammasta yritettiin tehdä kouluratsua, mutta siihen aikaan perheellä ei ollut sopivan ikäisiä lapsia eikä vanhemmillakaan lopulta aika riittänyt. Tamma viettikin elämänsä oloneuvoksena ja siitostammana ja onnistuikin hyvien vanhempiensa avustuksella jättämään jälkeensä useamman hyvän käyttöhevosen.

Nøkkeroserin isä Albin oli erittäin menestyksekäs valjakkohevonen - tietyin oikuin. Ori toimi upeasti osana suurempaa valjakkoa, mutta yksin se ei suostunut edes liikkumaan kärryt perässään. Ratsuna ori toimi vallan mainiosti ja tekipä se muutaman vuoden töitä vaellushevosenakin. Karine sen sijaan oli aktiivisesti kilpaileva kouluratsu, joka kiersi muutamia kilpailuja myös muualla pohjoismaissa. Kilpauran jälkeen tamma jäi eläkkeelle, mutta ehti tehdä vain kaksi varsaa ennen tapaturmaista kuolemaa.

Kelmin emä Botilda kilpaili menestyksekkäästi kouluradoilla ja kokeilipa vielä vanhemmilla päivillään valjakkoakin. Tammalla olisi ollut potentiaalia vaikka kuinka pitkälle, mutta omistaja ei ollut kiinnostunut tavoitteelisesta kilpailemisesta. Kilpauran päätyttyä tamma myytiinkin siitoskäyttöön Marvikin siittolalle.

Botildan isä Tosten myytiin nuorena Ruotsiin, jossa ori vietti suurimman osan elämästään kilpaillen ja menestyen, sekä siinä sivussa toimien siitoskäytössä. Kilpakentiltä eläkkeelle jäätyään ori myytiin takaisin Norjaan viettämään viimeisiä siitosvuosiaan. Ruotsissa suoritetun kilpauran vuoksi ori ei juurikaan noussut suosioon Norjassa, vaikka Ruotsin puolella ori olikin aikansa suosituimpia oreja.

Tostenin isä Lorens sen sijaan oli tuttu norjalaisille. Ori kilpaili ahkerasti ja hyvin menestyksekkäästi kouluratsastuksessa, ja sen uran seuraaminen kiinnosti jopa ei-hevosihmisiä. Tostenin emä Kjerstin taas kilpaili kouluratsastuksessa lähinnä seuratasolla, käyden lisäksi satunnaisissa valjakkokisoissakin.

Botildan emä Solbergs Jarl oli Solbergin siittolan omistajan pitkään odottama varsa hänen suosikkiyhdistelmästään. Omistaja odotti kovasti orivarsaa, joten tammavarsa oli suuri pettymys. Solbergs Jarl myytiinkin jo nuorena pois ja erinäisten vaiheiden kautta tamma päätyi eräälle norjalaiselle vaellustallille, jossa se vietti loppuelämänsä luottoratsuna ja muutaman varsan emänä.

Ragnvald edustaa erittäin vanhaa sukulinjaa ja ori olikin yksi aikanaan kalliimmalla myydyistä vuonohevosoreista. Ragnvald itse toimi lähes täysin työhevoskäytössä sekä kotona että kilpailuissa. Solbergs Judit sen sijaan vietti lähes koko elämänsä täysin siitostammana. Tamma toimi lähinnä perheen lapsien maastoratsuna ja kävipä tuo muutamat koulukilpailutkin läheisillä talleilla kiertämässä.

Kelmi on tarjolla jalostukseen vuonohevostammoille. Ori periyttää erityisesti rauhallista luonnettaan, jonka vuoksi se soveltuu mainiosti kipakammille tammoille. Yhteydenotot tiikelikala(at)gmail.com

Vuonisten talvimaasto Lykkeligissä 29.01.2017

Olin bongannut ilmoituksen vuonohevostalli Lykkeligin järjestämästä talvimaastosta vuoniksille. Innostuin heti, sillä kumpikaan meistä ei ollut nähnyt toisia vuonohevosia aikoihin. Eipä maastoseuraa ollut muutenkaan näkynyt, joten olisi ihan huippua päästä pitkästä aikaa porukalla maastoilemaan.

Maastopäivä valkeni kirkkaana ja kirpeänä. En ole yhtään aamuihmisiä, mutta tänä aamuna olin jopa yllättävän hereillä keräillessäni viimeisiä tavaroita kasaan. Lähdön kanssa tuli lopulta jopa kiire, kun olin onnistunut kadottamaan juuri sen pipon, joka sopii kypärän alle ja on lämmin. Kelmi tuijotti säheltämistäni kyllästyneenä karsinastaan, taisi olla raukka jo tottunut siihen että aina on jotain hukassa. Lopulta kuitenkin pääsimme matkaan ja kiittelin mielessäni ettei Kelmin kanssa ole lastausongelmia.

Lykkeligissä oli täysi tohina päällä kun saavuimme pihaan. Kelmikin heräsi horroksestaan nähdessään muita hevosia ja ori tuntui olevan kovin innoissaan siitä, että lajitoverit näyttivät kovin tutuilta. Hieman ääntäkin orista pääsi sen tajuttua paikalla olevan myös tammoja, mutta tuttuun Kelmin tapaan herra tyytyi lähinnä tuijottelemaan uteliaana ympärilleen.

Lopulta maastoretki pääsi alkamaan. Olin varustautunut lämpimillä vaatteilla kuten selvästi muutkin reissuun lähtijät. Kelmi oli varustautunut reissuun jo syksyllä kasvattamalla kunnon mammuttikarvan, jonka olin päättänyt jättää klippaamatta. Tämä talvi oli tarkoituskin viettää rauhallisemmin ja pahemmin kilpailematta, joten pääsin vain itse helpommalla vähentämällä loimituksen tarvetta.

Jo matkan alussa pisti harmittamaan se, ettemme olleet Kelmin kanssa päässeet porukalla maastoon ikuisuuteen. Ori nautti selkeästi siitä että sillä oli seuraa ja olihan se minustakin mukavaa jutustella vuonisasioita muiden ihmisten kanssa. Onneksi tästä johtunut synkkä mieliala katosi kuitenkin, kun lumisella peltoaukealla otetulla laukkapätkällä Kelmikin innostui. Jopa orin takapää nousi hieman, mutta eipä se kyydistä tuntunut kuin vähän isommalta laukkaloikalta.

Maaston jälkeen oli tunnelma katossa sekä minulla että Kelmillä. Olimme molemmat väsyneitä mutta pirteitä reissun jälkeen. Ryhdyin ihan vakavissani harkitsemaan muuttoa isommalle tallille, jossa saisimme maastoiluseuraa useamminkin! Päätin myös pitää tarkasti silmällä Lykkeligin ilmoituksia mahdollisista uusista maastoreissuista.