virtuaalihevonen - a sim game horse



© TK & HP

Ulkoasu © M Layouts

Rotu, sukupuoli Irlannincob, tamma
Syntymäaika 30.07.2010
Väri, säkäkorkeus Ruunikko, 150cm
Rekisterinumero VH11-046-0022
Koulutustaso HeA, 60cm, noviisi
Omistaja TK (VRL-00555)
Kasvattaja Julianne / Zelda

Selailin aikani kuluksi myynti-ilmoituksia, kun silmiini sattui ilmoitus nuoresta vastasyntyneestä tinkertammavarsasta. Olin ennenkin vieraillut Zeldassa ja muistelin nähneeni emän kilpailuissa. Isän nimi ei kuitenkaan sanonut mitään, mutta pienen salapoliisityön tuloksena sekin selvisi. Vaikka en ollut ajatellut ostaa tinkeriä seuraavaksi hevosekseni, en kuitenkaan malttanut olla lähtemättä katsomaan varsaa.

Puhelinsoitto vain, ja pian saavuinkin jo Zeldan tallipihaan jossa Julianne minua jo odotti. Ensimmäisenä menimme katsomaan varsan isää Hermestä, joka osoittautui yhtä komeaksi oriiksi kuin mitä kuvat lupailivat. Sovimme että pääsisin katsomaan orin liikutusta myöhemmin. Olin jo innokas näkemään varsan.

Seuraavaksi suuntasimmekin kohti tarhoja. Seisahduimme yhden tarhan eteen, jonka reunalla mustankirjava tamma nyppi ruohonkorsia aidan toiselta puolelta. Kauempana emästään koikkelehti pieni vaalea tinkervauva, joka vaikutti olevan pelkkiä jalkoja ja päätä. Varsa pomppi ympäri tarhaa tutkien erilaisia kiviä ja keppejä, välillä naapuritarhojen asukkeja vilkuillen. Muutama kompastuminen ja nurin meno eivät näyttäneet varsan menoa haittaavan. Julianne selitti kuinka varsa oli jo jaloilleen päästyään tutkinut ympäristöään, ja vauhtia oli vain tullut lisää päivä päivältä.

Turha on kai sanoakaan että olin aivan myyty. Katselin vielä Hermeksen liikutuksen ja tutustuin emään Vaniin hieman paremmin, mutta tiesin jo etten voisi jättää pikkuvarsaa ostamatta. Niinpä kauppapaperit allekirjoitettiin.


Ronja on erittäin utelias tapaus. Kaikki uusi - ja välillä vanhakin - on erittäin mielenkiintoista. Alkuun kuuluvien säikkymisien takia kaikkea pitää päästä tutkimaan lähietäisyydeltä, joskin pellon reunassa tönöttävät heinäseipäät ohitetaan vauhdilla. Yleisesti ottaen kaikki Ronjaa pienempi tai jotenkin muuten tunnistettavissa oleva - kuten vaikkapa traktori, onhan se kovin automainen - pitää päästä haistamaan ja joskus jopa maistamaan. Sanomattakin on selvää, että kaikki uudet ihmistuttavuudet haistellaan päästä varpaisiin; yleensä uusi tuttavuus saakin pian huomata näkökenttänsä olevan täynnä Ronjan turpaa.
Nuorempana Ronja meinasi olla varsin hankala uudempien ihmisten kanssa. Kaikki uudet ihmiset pitää aina kokeilla, vaikka kyseessä oli niinkin lyhyt matka kuin tarhasta talliin. Taluttaessa tamma käytti massan voimaa ja yritti jyrätä sinne minne mieli teki. Nykyään tästä tavasta on onneksi päästy, ja tamman voi antaa talutettavaksi kenelle tahansa. Vihreää ruohoa Ronja ei kyllä pysty vastustamaan, silloin tamma kyllä yrittää jyrätä tiensä ruohotupsuille.

Hoitaessakin tamma on rauhoittunut, eikä enää pyöri yhtä paljon kuin nuorempana. Tamma malttaa rentoutua nauttimaan harjauksesta, mitä tuon mielestä saisikin tehdä vaikka puoli päivää putkeen. Ei ole harvinaista, että tamma päättää torkahtaa harjauksen ollessa käynnissä. Vaikka Ronja vaikuttaakin yleensä rauhalliselta hoidettavalta, kannattaa tamma silti sitoa kiinni. Koskaan ei voi tietää milloin Ronjalla on energinen päivä, jolloin tamma ei meinaa pysyä hetkeäkään paikallaan.
Varustamisen suhteen Ronja on jopa yllättävän rauhallinen. Tammalle saa lyödä niskaan mitä ihmeellisempiä vehkeitä, eikä tuo lotkauta korvaansakaan niille. Esimerkiksi valjastaminen oli aluksi lähes täysin sitä, että valjaat niskaan ja menoksi. Ronja ei suinkaan aristele mitään varusteita, vaikka välillä heittäytyykin hankalaksi. Mikäli tamma sille päälle sattuu, saa suitsien laittamisesta keskustella pitkäänkin.

Ajohommat ovat Ronjalle tuttua puuhaa ja kärryjä tamma vetääkin mielellään. Ainoaksi ongelmaksi muodostuu se, ettei Ronjalla tunnu olevan kiire yhtään minnekään. Laiska lönköttely on tamman yleisin vauhti, eikä nuoruuden energiasta näy häivähdystäkään. Tamma ei ole edes kaverien perään, kunhan tuumii että sinne se meni ja jatkaa rauhallista tahtiaan. Hitaasti mutta varmasti taitaakin olla Ronjan motto.
Jos ei oteta huomioon ongelmia vauhdin kanssa, on Ronja hyvin miellyttävä ajettava. Tamma menee sinne minne käsketään, eikä hätkähdä vaikka joku vähän kokemattomampi hieman säheltäisikin. Tamma on myös hyvin maastovarma, eikä säiky mitään omiaan. Jotkut uudet asiat saattavat hieman säikäyttää, mutta niistäkin selvitään ensimmäisen kerran jälkeen ongelmitta.

Ratsuksi koulutus on vasta alkutekijöissään, mutta Ronja on todella nopea oppimaan. Tamma oppii aivan itsestään ja tuntuu nauttivan uusista haasteista. Kesän myötä tamman kanssa on jo käyty läpi kaikki askellajit, jotka tammalla ovatkin jo hyvin hallussa.
Ronja on todella rauhallinen ja tasainen ratsu, tamman selkään voisi laittaa vaikka pikkulapsen. Tamma menee sinne minne pyydetään, vaikka vauhti ei juurikaan päätä huimaa. Pieni varovaisuus kannattaa kuitenkin muistaa, sillä tamma on hyvin herkkä pohkeille. Välillä se herkkyys kuitenkin meinaa unohtua, sillä tamma olisi mielellään menossa aina sinne, minne kaverikin.

Ronja tarvitsee ehdottomasti tarhakaverin. Tamma on erittäin sosiaalinen, ja jos sitä yksin yritetään tarhata, tulee tamma tarhasta pois keinolla millä hyvänsä. Mikäli tarhakaveri löytyy, Ronja pysyy kyllä lankatarhassa vaikka sähkö ei olisikaan päällä.
Tamma tulee kyllä toimeen muiden hevosten kanssa, mutta itsepäinen kun on, olisi Ronjan saatava olla se porukan pomo. Tarhakaverit laitetaan hyvin nopeasti järjestykseen, heinäkasalle on tietty päästävä ensin ja jos ei ymmärretä heti siirtyä niin sitten kävellään vaikka yli. Muut hevoset ovatkin sitten oikein kivoja, kun ei olla samassa tarhassa. Muiden tarhojen ohi menemisestä ei meinaa tulla yhtään mitään, kun niitä pitäisi aina päästä katsomaan.

i. Weymoore's Hermes
ic, rnkrj, 160cm
ii. Obelix Mix iii. Dexter Mix
iie. Simple Bay Sally
ie. Maura iei. Morrison Fay
iee. Downhill's Galaxia
e. Aryen Winnie
ic, mkrj, 155cm
ei. Ynvere eii. Sobero
eie. Fenelle
ee. Darina Shaw eei. Shaw Sound
eee. Wenjalen

Isälinja: Weymoore's Hermes
Emälinja: Aryen Winnie

Ronja ei ole tarjolla jalostukseen

-
KRJ

TYH
24.11.2014 - Kadotetut Suomenhevoset - Käyttöajo - 2/23
08.02.2017 - Penrose Shires - Käyttöajo - 3/40
SRY
17.09.2010 - Stall Katina - helppo taitoluokka (talutus) - 1/8
12.02.2011 - Imp Ponies - helppo nopeusluokka (talutus) - 3/27
12.02.2011 - Imp Ponies - helppo taitoluokka (talutus) - 1/24
21.06.2011 - K&T SRY Cup - helppo taitoluokka (talutus) - 3/21
NJ
26.08.2010 - St Zeni - varsat nuoren varsan kuvilla (kaikki rodut) - LKV3, KUMA
05.09.2010 - Kisakeskus CK - varsat nuoren varsan kuvilla (kaikki rodut) - LKV4, KUMA
19.09.2010 - Kisakeskus CK - varsat nuoren varsan kuvilla (kaikki rodut) - LKV3, KUMA
17.12.2011 - al Qismat Arabians - nuoret varsat - pt. Pulmu - Paras nuori
Muut näyttelyt
31.01.2011 - Kisakeskus CK - irlannincob - I-palk.
11.04.2011 - Kisakeskus CK - irlannincob - I-palk.
13.07.2014 - Kadotetut Suomenhevoset - Söpöysnäyttelyt - BIS1