Jos Tuukkaa pitäisi kuvailla, ensimmäiset sanat mitä mieleen tulee ovat ehdottomasti jääräpäinen, hapannaama, kiukkuinen vanha kaakki. Siltä Tuukka ainakin vaikuttaa, jos sen kanssa ei useammin ole tekemisissä. Ruuna osaa kyllä näyttää siltä että aamiaiseksi on maistunut kilo sitruunoita, erityisesti silloin kun joku saapuu paikalle kameran kanssa mahtavasta hevoskuvasta haaveillen. Herran reaktio kameran näkemiseen onkin kiskaista korvat luimuun ja ottaa mahdollisimman hapan ilme naamalle. Onnistuneet otokset ovatkin usein pitkän ajan odottelun ja maanittelun tulosta.

Tuukalla on ne omat temppunsa, kuten jokaisella hevosella. Herraa voisi melkeinpä kuvailla tyypilliseksi pikkulasten pelottelija -tuntiratsuksi: olepa vähääkään epäröivän oloinen harjatessa niin jo alkaa jalka heilua. Tuukka pitkästyy helposti jos käytävällä täytyy pitkään seistä ja alkaa kehittää itselleen ajankulua. Tämän ruunan kanssa kannattaakin olla varuillaan; herra on varsinainen kahlekuningas. Kuulemma jo nuorena oripoikana Tuukka keplotteli itsensä irti naruista ja jopa pois karsinasta, mikäli vaan hampaat ylettivät kiinnityssysteemeihin. Tarhasta Tuukka ei ainakaan enää sentään viitsi lähteä lätkimään, ei ainakaan niin kauan kuin heinää riittää. Ruuna onkin mahdottoman perso ruualle ja viettää mielellään aikaansa turpa heinäkasaan haudattuna.

Hoitaessa Tuukka saattaa tosiaan käydä hankalaksi. Mikäli hapan ilme ja luimukorvat eivät tee vaikutusta, alkaa ruuna yrittää kaivautua Kiinaan lattian kautta. Komentamalla herra yleensä rauhoittuu, mutta vain hetkeksi jos hankalalle päälle sattuu. Raippaa ruuna kunnioittaa, joten sen paikalle hakeminen saa Tuukankin seisomaan oikein nätisti. Mikään pitkien harjauksien ja rapsutuksien ystävä Tuukka ei todellakaan ole. Mieluummin vaan kamat niskaan ja hommiin, jos jotain on kerran pakko ruveta tekemään. Herkkujen kanssa Tuukasta kyllä saa oikein sydänystävän. Varustaminen on päivästä riippuen joko helppoa tai hankalaa. Suitset Tuukka yleensä ottaa kunnolla, mitä nyt kuolaimilla on kovin haukotuttava vaikutus. Satulankin saa laitettua selkään hyvin, mutta pullistelu on tosi kivaa. Vyö kannattaakin kiristää kunnolla vasta selkään noustessa sekä selästä käsin.

Ratsastaessa Tuukan käytös riippuu hyvin paljon selässä olijasta. Herra on täydellinen aloittelijan ratsu. Jos selässä on vähääkään kokemattoman oloinen ratsastaja, Tuukka kulkee rauhallisesti ja nätisti - tosin niin laiskasti kuin vain mahdollista. Kokeneempi ratsastaja saakin sitten ruunasta enemmän irti, mutta sopii varautua siihen että ainakin aluksi ruuna testaa millainen tyyppi siellä selässä keikkuu. Aina silloin tällöin Tuukka heittäytyy muutenkin hankalaksi, eikä mistään meinaa tulla mitään. Niinä päivinä kun kaikki toimii, Tuukan kanssa on varsin mukava työskennellä.

Tuukka pitää vaihtelusta, ja tuntuu sitä tarvitsevankin. Liian pitkään jos herran kanssa koulua vääntää, alkaa ruuna selkeästi protestoida ryhtymällä hankalaksi. Niin kauan kuin ruunalla on tekemistä eikä koko ajan tehdä sitä samaa pohkeenväistöä tai mitä vaan, homma toimii. Esteistä herra tykkää, ainakin irtohypytys lukeutuu niihin harrastuksiin jolloin Tuukasta löytyy oikein kunnolla virtaa. Hyppää tuo mielellään myös ratsastaja selässä, mutta kokeilee kyllä pääsisikö esteistä kenties ohi ylittämisen sijaan. Maastoilusta ruuna tykkää, rauhalliset köpöttelylenkit etenkin talvella ovat oikein mukavia. Joskus Tuukka saattaa kuitenkin nähdä mörköjä varsinkin isompien kivien takana. Autojen suhteen ruuna on maastovarma, jopa epämääräiset traktoriviritelmät ohitetaan korvaa lotkauttamatta.

Kärryjen vetäminen on Tuukalle tuttua puuhaa, vaikka ruuna ei koskaan ole raveissa juossut. Kärryjen edessä ruunasta löytyy yllättäen uusi vaihde, eikä herra tunnu siihen puuhaan kyllästyvän sitten millään.

Muiden hevosten kesken Tuukan pitää saada olla porukan pomo. Ruuna pärjää kyllä yksinäänkin, mutta saattaa karata ja lähteä etsimään seuraa jos sille päälle sattuu. Kaverin kanssa herra on oma hapan itsensä, kaveri on kiva tyyppi niin kauan kun ei valtaa koko heinäkasaa. Muutenkin kaksi eri kasaa on se viisain vaihtoehto. Nuoremmat hevoset eivät oikein ole ruunan mieleen. Kyllähän tuo aluksi jaksaa riekkua vaikka varsojenkin kanssa, mutta kyllästyy siihen touhuun jonkun ajan kuluttua. Ruuna on kuitenkin mainio tapaus opettamaan varsoille käytöstapoja, herra pitää kyllä villeimmätkin varsat kurissa.

Tuukan kanssa pitää vain löytää se yhteinen sävel ja oppia tuntemaan herran oikut, niin kaikki sujuu mainiosti. Hankalaksi ja oikukkaaksikin joku saattaisi Tuukkaa nimittää, mutta totuus on että Tuukka on juuri niitä hevosia joilta oppii eniten.

Tuukasta on pakastetta jäljellä. Yhteydenotot tiikelikala(at)gmail.com