|

perustiedot
| nimi: Tunturipuro "Tuukka" |
rotu: suomenhevonen |
| syntymäaika, ikä: 01.12.2003, 17-vuotias |
sukupuoli: ruuna |
| väri: tummanpunarautias |
säkäkorkeus: 155cm |
| painotus: yleis |
koulutustaso: VaB, 100cm |
| omistaja: TK (VRL-00555) |
kasvattaja: Memoryn Kuu |
| asuinpaikka: Raudikkalan Tila |
rekisteröity: VH00-018-3799 |
| saavutukset: Ch-R |
|
- täytti 3 vuotta 01.12.2006
- ikääntyy epäsäännöllisesti
|
Päiväkirja
historian havinaa
Sinä päivänä kun näin Tuukan ensimmäistä kertaa, en ollut aikeissa ostaa uutta hevosta. Olin tullut Memoryn Kuuhun kaverini kanssa, sillä hän
oli halunnut tutustumaan talliin, josta oli kuullut puhuttavan. Kierrellessämme hevosaitauksia näin Tuukan ensimmäistä kertaa; nuori
suomenhevosori kieriskeli mutaisessa tarhassa aivan onnessaan. Naureskelin itsekseni, sillä tiesin orista huolehtivan kiroavan mielessään moista
sikailua. Pian päädyimme juttelemaan tallin omistajan kanssa, joka esitteli myynnissä olevia hevosia. Kaverini ei ollut varma millaista hevosta
haki, joten saimme kuulla pienen pätkän jokaisesta myytävästä. Aiemmin näkemämme mutainen orikin oli myynnissä, ja kävimme myös tähän tapaukseen
tutustumassa. Kaverini kokeili Tuukkaa, kunhan olimme sen ensiksi saaneet puunattua mudasta puhtaaksi. Lopulta hän päätyi kahteen sopivaan
vaihtoehtoon, Tuukkaan sekä erääseen suomenhevostammaan. Kokeilin kumpaakin hänen pyynnöstään, ja totesin tamman soveltuvan hänelle paremmin. Niinpä
tamma lähti hänen mukaansa, ja kuin hetken mielijohteesta joukkoomme liittyi toinenkin hevonen.
Tuukka on yksi niistä muutamasta hevosesta, jotka ovat kulkeneet mukanani vuosien varrella. Ori on asustellut muun muassa Pilviponissa,
jossa suomenhevoset olivat yksi kasvatusroduista. Tänä aikana syntyi Tuukan mainiosti menestynyt jälkeläinen Pilviponin Salamanteri. Ori oli
asustellut myös yksityisenä erinäisissä talleissa, sekä jonkun aikaa suurtalli Dalekissa. Tuukka ruunattiin pian Pilviponin aikojen jälkeen, mutta
muutamia pakasteita on tallessa. Ruunauksen jälkeen Tuukka muuttui luonteeltaan leppoisammaksi. Aiemmin lähinnä kouluratsuna toiminut ruuna kilpailee
nykyään vähän joka lajissa.
luonnekuvaus
Jos Tuukkaa pitäisi kuvailla, ensimmäiset sanat mitä mieleen tulee ovat ehdottomasti jääräpäinen, hapannaama, kiukkuinen vanha kaakki. Siltä Tuukka
ainakin vaikuttaa, jos sen kanssa ei useammin ole tekemisissä. Ruuna osaa kyllä näyttää siltä että aamiaiseksi on maistunut kilo sitruunoita,
erityisesti silloin kun joku saapuu paikalle kameran kanssa mahtavasta hevoskuvasta haaveillen. Herran reaktio kameran näkemiseen onkin kiskaista
korvat luimuun ja ottaa mahdollisimman hapan ilme naamalle. Onnistuneet otokset ovatkin usein pitkän ajan odottelun ja maanittelun tulosta.
Tuukalla on ne omat temppunsa, kuten jokaisella hevosella. Herraa voisi melkeinpä kuvailla tyypilliseksi pikkulasten pelottelija -tuntiratsuksi:
olepa vähääkään epäröivän oloinen harjatessa niin jo alkaa jalka heilua. Tuukka pitkästyy helposti jos käytävällä täytyy pitkään seistä ja alkaa
kehittää itselleen ajankulua. Tämän ruunan kanssa kannattaakin olla varuillaan; herra on varsinainen kahlekuningas. Kuulemma jo nuorena oripoikana
Tuukka keplotteli itsensä irti naruista ja jopa pois karsinasta, mikäli vaan hampaat ylettivät kiinnityssysteemeihin. Tarhasta Tuukka ei ainakaan
enää sentään viitsi lähteä lätkimään, ei ainakaan niin kauan kuin heinää riittää. Ruuna onkin mahdottoman perso ruualle ja viettää mielellään
aikaansa turpa heinäkasaan haudattuna.
Hoitaessa Tuukka saattaa tosiaan käydä hankalaksi. Mikäli hapan ilme ja luimukorvat eivät tee vaikutusta, alkaa ruuna yrittää kaivautua Kiinaan
lattian kautta. Komentamalla herra yleensä rauhoittuu, mutta vain hetkeksi jos hankalalle päälle sattuu. Raippaa ruuna kunnioittaa, joten sen paikalle
hakeminen saa Tuukankin seisomaan oikein nätisti. Mikään pitkien harjauksien ja rapsutuksien ystävä Tuukka ei todellakaan ole. Mieluummin vaan kamat
niskaan ja hommiin, jos jotain on kerran pakko ruveta tekemään. Herkkujen kanssa Tuukasta kyllä saa oikein sydänystävän.
Varustaminen on päivästä riippuen joko helppoa tai hankalaa. Suitset Tuukka yleensä ottaa kunnolla, mitä nyt kuolaimilla on kovin haukotuttava
vaikutus. Satulankin saa laitettua selkään hyvin, mutta pullistelu on tosi kivaa. Vyö kannattaakin kiristää kunnolla vasta selkään noustessa sekä
selästä käsin.
Ratsastaessa Tuukan käytös riippuu hyvin paljon selässä olijasta. Herra on täydellinen aloittelijan ratsu. Jos selässä on vähääkään kokemattoman
oloinen ratsastaja, Tuukka kulkee rauhallisesti ja nätisti - tosin niin laiskasti kuin vain mahdollista. Kokeneempi ratsastaja saakin sitten
ruunasta enemmän irti, mutta sopii varautua siihen että ainakin aluksi ruuna testaa millainen tyyppi siellä selässä keikkuu. Aina silloin tällöin
Tuukka heittäytyy muutenkin hankalaksi, eikä mistään meinaa tulla mitään. Niinä päivinä kun kaikki toimii, Tuukan kanssa on varsin mukava
työskennellä.
Tuukka pitää vaihtelusta, ja tuntuu sitä tarvitsevankin. Liian pitkään jos herran kanssa koulua vääntää, alkaa ruuna selkeästi protestoida ryhtymällä
hankalaksi. Niin kauan kuin ruunalla on tekemistä eikä koko ajan tehdä sitä samaa pohkeenväistöä tai mitä vaan, homma toimii. Esteistä herra tykkää,
ainakin irtohypytys lukeutuu niihin harrastuksiin jolloin Tuukasta löytyy oikein kunnolla virtaa. Hyppää tuo mielellään myös ratsastaja selässä,
mutta kokeilee kyllä pääsisikö esteistä kenties ohi ylittämisen sijaan. Maastoilusta ruuna tykkää, rauhalliset köpöttelylenkit etenkin talvella
ovat oikein mukavia. Joskus Tuukka saattaa kuitenkin nähdä mörköjä varsinkin isompien kivien takana. Autojen suhteen ruuna on maastovarma, jopa
epämääräiset traktoriviritelmät ohitetaan korvaa lotkauttamatta.
Kärryjen vetäminen on Tuukalle tuttua puuhaa, vaikka ruuna ei koskaan ole raveissa juossut. Kärryjen edessä ruunasta löytyy yllättäen uusi vaihde,
eikä herra tunnu siihen puuhaan kyllästyvän sitten millään.
Muiden hevosten kesken Tuukan pitää saada olla porukan pomo. Ruuna pärjää kyllä yksinäänkin, mutta saattaa karata ja lähteä etsimään seuraa jos sille
päälle sattuu. Kaverin kanssa herra on oma hapan itsensä, kaveri on kiva tyyppi niin kauan kun ei valtaa koko heinäkasaa. Muutenkin kaksi eri kasaa
on se viisain vaihtoehto. Nuoremmat hevoset eivät oikein ole ruunan mieleen. Kyllähän tuo aluksi jaksaa riekkua vaikka varsojenkin kanssa, mutta
kyllästyy siihen touhuun jonkun ajan kuluttua. Ruuna on kuitenkin mainio tapaus opettamaan varsoille käytöstapoja, herra pitää kyllä villeimmätkin
varsat kurissa.
Tuukan kanssa pitää vain löytää se yhteinen sävel ja oppia tuntemaan herran oikut, niin kaikki sujuu mainiosti. Hankalaksi ja oikukkaaksikin joku
saattaisi Tuukkaa nimittää, mutta totuus on että Tuukka on juuri niitä hevosia joilta oppii eniten.
sukutaulu
Tuukan sukutiedot olivat pitkään kadoksissa, mutta pienen salapoliisityön jälkeen sain selvitettyä molempien vanhempien sukulaiset. Ruuna tulee
hyvin monipuolisesta suvusta, joten ei taida olla mikään ihme, että herralta sujuu lähes mikä tahansa.
Vieteri
| Vintteri evm |
Vinke evm |
Liina evm |
Virmatar evm |
Vipellys evm |
Kukkaisneito evm |
Tuulen Tuiske
| Tuiskupoika evm |
Pauke evm |
Helmi-Noora evm |
Tuuletar evm |
Herkko evm |
Tarun Loiste evm |
sukuselvitys tulee myöhemmin
jälkeläiset
Tuukasta on tallella pakastetta! Yhteydenotot mailitse (tiikelikala(at)gmail.com)
04.09.2005 | o. Pilviponin Salamanteri | e. Pilviponin Aurinkolintu
kilpailumenestys
Tähän kalenteriin on merkitty jaosten alaisista ja villeistä vain sijoitukset.
KRJ |
Villit |
18.09.2005 | Argraft | HeA | 1/40
24.06.2009 | Tuuliharja | VaB | 7/60
|
23.12.2009 | VSHK | HeA | 2/23
|
ERJ |
Villit |
|
20.09.2006 | Bayou d'Armens | 90-100cm | 4/22
|
NJ |
29.8.2007 | Cecilé Stud | NJ | ruunat | 1/? | Näyttelyn paras ruuna
30.8.2007 | Kelloniemen hevostalli | NJ | hevosruunat | 1/6 | KUMA, Näyttelyn paras ruuna
22.9.2007 | Fiktio | NJ | suomen(pien)hevosruunat | 1/8 | KUMA, Näyttelyn paras ruuna
23.9.2007 | Championtalli | NJ | ruunat | 3/6 | KUMA
|
Muut |
13.12.2009 | Haamulehto | joulurieha | hankilaukat 900m | 4/8
13.12.2009 | Haamulehto | joulurieha | hiihtoratsastus 60cm esteillä | 4/5
|
tekstien & ulkoasun © TK - taustan © The Inspiration Gallery - kuvien
© Heidi
virtuaalihevonen - a sim game horse
|
|