Shadowlands Final Echo

KTK-III

VH14-177-0023
American Miniature Horse, ori
Cremello, 85cm

s. 14.02.2009, 5v
3v - 14.02.2012, 4v - 14.02.2013
Satunnainen, lähes reaaliaikainen ikääntyminen

Pleasure driving

Omistaja: TK (VRL-00555)



© Janet K.

Luonne

Niin kliseinen kuin sanonta onkin, Echo on ehdottomasti iso hevonen pienen ponin ruumiissa. Tältä orilta ei asennetta puutu ja Echon olisikin aina saatava olla huomion keskipisteenä. Ori osaa kiinnittää huomion itseensä ja mitä enemmän yleisöä, sitä suurempi show.

Hoitotoimenpiteisiin Echolla ei aina meinaa riittää kärsivällisyyttä. Herran on jatkuvasti oltava liikkeessä edes jollain lailla, joten hoitajan kannattaa vain totutella hoitamaan levotonta heilujaa. Helpoimmalla pääsee, kun sitoo Echon rauhalliselle käytävälle kahdelta puolelta kiinni. Heinä saattaa rauhoittaa oria hetkeksi, mutta yleensä se kyllä onnistuu säheltämään heinätkin niin, että niitä löytyy joka paikasta. Varsinaisesti ori ei yritä hoitotoimenpiteitä hankaloittaa, kunhan on vain ikiliikkujamallia.

Kärryjen edessä Echo on oppinut hyvin suuntaamaan kaiken levottoman energiansa työntekoon. Lopputuloksena onkin hyvin energinen suorittaja, vaikka sitten oltaisiin vain rauhallisella sunnuntaiajelulla. Echon kärryillä ei kannata ryhtyä haaveilemaan, sillä herralta saattaa välillä unohtua että kärryillä olija on se, joka päättää suunnan. Kaikkea mielenkiintoista pitäisi päästä katsomaan lähempää ja ehdottomasti suorinta reittiä, kulki se sitten vaikka minkä piikkipusikon lävitse.


Sukutaulu ja jälkeläiset

Shadowlands Final Frontier
vkk
The Last Soldier
rt
General Goldmine
rtpäist
Last Dandelion
rt
Prairie Jewel
vkk
Wild Prairie
vkk
Diamonds Forever
rt
Carter's Mountain Rose
vkk
Carter's Mountain Call
mvkk
Mountain Man
mvkk
Cecilia's Tale
m
Withering Rose
m
Withered Leaves
m tob
Rosalie in Red
m
13.04.2014 tamma Rainmaker Echoing Shimmer e. Twilit Moondance
27.10.2014 tamma Rainmaker Ghost Queen e. Opal Sky
10.01.2015 ori Rainmaker Thousand Echoes e. Thousand Melodies

Kilpailukalenteri

ARJ NJ
02.10.2014 - ARJ - Pleasure Driving - 5/27
04.10.2014 - ARJ - Pleasure Driving - 5/27
04.10.2014 - ARJ - Pleasure Driving - 1/27
05.10.2014 - ARJ - Pleasure Driving - 4/27
05.10.2014 - ARJ - Pleasure Driving - 2/27
17.03.2015 - Gestüt Silbereiche - Pleasure Driving - 4/17
30.03.2016 - ARJ Cup - Pleasure Driving - 5/41
31.05.2016 - ARJ Cup - Pleasure Driving - 4/20
31.07.2016 - ARJ Cup - Pleasure Driving - 1/36
02.02.2015 - Einfall - pt. Vibaja - irtoSERT









Päiväkirja ja valmennukset

09.08.2014 Vihdoin ja viimein odottamani päivä saapui - kaksi uutta minioria olivat matkalla kohti tallia! Aamulla aikaisin minut herättänyt puhelu orien matkan alkamisesta oli saanut minut välittömästi hereille. Vihdoinkin pitkäaikainen haaveeni oli toteutumassa! Echoa olin ihaillut netissä jo pitkään ja orin kasvattajan kotisivut olivatkin jo melkein aloitussivunani. En voinut uskoa silmiäni, kun huomasin eräänä päivänä orin olevan merkitty myytäväksi. Tartuin saman tien puhelimeen ja onnea oli matkassa, sillä olin ensimmäinen soittaja.
Echo tuli trailerista pois lähes kahdella jalalla, niin suuri show pojalla oli päällä. Toinen ostokseni, samalla kyydillä saapunut Feels Like Fire lisäsi oman osuutensa showhun, vaikka kyllä Echo silti vei äänekkäimmän tittelin. Hetken aikaa pyörittelin vain päätäni ja pohdin että mitäköhän tuli taas tehtyä.




virtuaalihevonen - a sim game horse

Rainmaker Miniatures © TK - ulkoasu © Jasny - virtuaalitalli / a sim game stable