Rainsong Racing

Trogle Menditz

© VRL-08666

Perustiedot

Virallinen nimi Trogle Menditz Syntynyt 12.04.2014
Rotu Pohjoisruotsinhevonen Sukupuoli Ori
Säkäkorkeus 166cm Väri Ruunikko
Omistaja Rainsong Racing Ent. omistaja Norpatar VRL-09562
Statistiikka 10: 1-0-2-3 Voittosumma 1800v€
Ennätys 38,6aly - 35,5ake

Luonnekuvaus

Jos jonkun mielestä juoksijat ovat kireitä ja rasittavia aikapommeja hoitaa, niin kannattaa tulle Tolloa moikkaamman. Ori on käsittämättömän leppoisa hoitaa ja käsitellä verrattuna siihen, mitä se startissa on. Oria pystyy käsittelemään tallissa pelkällä riimulla ja ulos kun menee nappaa vain riimunnarun matkaan. Jos lähtee pidemmälle kannattaa laittaa naruriimu ja koulutusnaru, joilla oria on todella naurettavan helppo käsitellä. Tollo on hyvin alistuva ja nöyrä yksilö, mistä ehkä sen lempinimikin vähän muodostuu. Se vain on niin tollo, kun ei tajua olevansa paljon isompi ja vahvempi, kuin meidän kaikki henkilökunta yhteensä. No Tollo on tollo vaikka voissa paistaisi. Ei oikein pelkää mitään, mutta kaivonkansia väistelee tallissa tai niistä on oikeastaan ihan varma, että tippuu kannen läpi välittömästi. Ori oli vaihdettava toiseen karsinaan, jotta kaivo ei häiritsisi elämää.

Ajohevosena Tollo on edelleen miellyttävä. Sen perään voi oikeastaan ripustaa jos jonkin näköistä härpäkettä eikä ori ole moksiskaan. Vaikka se on nuorena meille tullut, niin osallistui se jo ensimmäisenä vuonnaan tilan töihin työhevosena. Päätoimiala Tollolla kuitenkin on ravurin loistelias elämä. Ori pysyy hyvässä lihaksessa ja kunnossa, kun sillä ajetaan päivässä vähintään 6 kilometriä hölkkää ja mieluusti vaihtelevassa maastossa. Lenkin lisäksi ori ui äärettömän miellellään, joten niin meressä kuin hallissa on käyty uimassa. Juoksijaksi kevyt ajaa, harvemmin painaa ohjalle. Vasta innostuessaan tukeutuu ohjaan ja starteissa, kun kierrokset ovat katossa. Tollo kulkee mieluusti kotilenkit ilman sekkiä, mutta ymmärtää kyllä hiiteillä härpäkkeen merkityksen. Starttejakin on kokeiltu ilman sekkiä, mutta ori löytää paremman tahdin sekin kanssa.

Starttipäivät koettelevat hoitajan hermoja, koska ori haluaisi jo mennä. Kilpailualueella on revasteleva, mutta hallittavissa oleva. Jos heittäytyy rasittavaksi, niin naruriimu päähän ja hevonen kuriin.

Tottunut matkamies. Ei pahastu yksin matkustamisesta, mutta mieluusti ottaa edes jonkun ponin mukaan retkelle.
© Norpatar

Sukuselvitys

i. Tolgen Forgt ii. Gendlus iii. Rothendam
iie. Lusindanda
ie. Frökeng Flau iei. Flamous
iee. La Fredrica
e. Meretith Nelmes ei. Grant eii. Rantend
eie. Anatreh
ee. Ousean eei. Osmond
eee. Olr Raid

Jälkeläiset

Syntynyt Sukupuoli Nimi Emä

Kisakalenteri

Ravit edellisellä omistajalla
3-vuotiskausi
16.09.2014 - Noreen Trotters - Ryhmäajo 3v kylmäveriset 2100m - 1/8 - 38,2ake - 800v€
23.09.2014 - Valkolehto - Ryhmäajo 3v kylmäveriset 1600m - 3/8 - 01.38,6aly - 1 000v€
04.10.2014 - Ravirata Santanen - Tasoitusajo 3v kylmäveriset 1600m - 4/6 - 01.41,3aly - 50v€
06.10.2014 - Ravirata Safiiri - Tasoitusajo kylmäveriset 2100m a-sarja - 3/6 - 01.39,4ke - 600v€
11.10.2014 - Snilli Trotters - Ryhmäajo, 3v kylmäveriset 2100m - 4/15 - 01.41,2ke xx - 100v€
15.10.2014 - Noreen Trotters - Ryhmäajo, 3v kylmäveriset 2100m rutiini 2/3 - 42,4ake x - 50v€
16.10.2014 - Ravirata Safiiri - Tasoitusajo 1600m, avoin kylmäverisille - 9/10 - 01.36,1ly xx - 0v€

4-vuotiskausi
21.11.2014 - rt Ruskolilja - Ryhmäajo 2100m yli 27,0 aikaiset kylmäveriset - 4/9 - 01.35,5ake x - 300v€
22.11.2014 - rt Ruskolilja - Ryhmäajo 2100m yli 27,0 aikaiset kylmäveriset - 8/9 - 01.37,5ake
23.11.2014 - rt Ruskolilja - Ryhmäajo 2100m yli 27,0 aikaiset kylmäveriset - 8/9 - 01.36,3ake x

Ravit meidän omistuksessa

Päiväkirja

26.09.2015 - Tollon saapuminen

En ollut koskaan ajatellut sen kummemmin Rainsongin rotuvalikoimaa vaan kylmäveripuoli oli kuin vahingossa koostunut pelkästään suomenhevosista sekä tietty yhdestä dölestä. Olin kyllä muita kylmäverisiä ihaillut jo pitkään, erityisesti ruotsin ja norjan juoksijarotuja, mutta jotenkin niitä ei vain ollut tähän mennessä eksynyt talliin saakka. Niinpä olin itsekin vähän hämmentynyt, kun netissä näkemäni ilmoituksen perusteella tartuin puhelimeen ja olinkin pian yhtä pohjoisruotsalaista rikkaampi.

Tollo saapuikin jo puhelua seuraavana päivänä ja jännityksellä odotin mitä autosta astelisi pois. Olin jo tottunut ostamaan hevosia niitä näkemättä, mutta tuttujen rotujen kanssa sentään tiesi mitä olisi tulossa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti kun autosta tallusteli alas komea ruotsalaisherra, joka vaikutti ihmettelevän syvästi että minne olikaan joutunut. Lukuisten ravikärryjen näkeminen pihalla sai oriin vauhtia ja muistinkin entisen omistajan kertoneen orin kilpailuinnokkuudesta. Raukkaparalle taitaakin olla järkytys luvassa, kun ori pääsee kokeilemaan täyspäiväisesti kilpailevan ravurin arkea. Tai mistäs sitä tietää, ehkä Tollo onkin saapunut maanpäälliseen taivaaseensa.


Vanhat päiväkirjamerkinnät

Tollon pelastaminen 20.8.2014 kirjoittanut Norpatar Syksyn sateissa oli raviradan valmennustalliin jätetty valmentajan heitteille nuori pohjoisruotsinhevos ori, jolla oli paha sädemätä. Valmentaja oli elättänyt oria ilman hoitomaksuja kuukauden verran, kunnes ilmoitti asiasta poliisille. Poliisi tutkiasiaa ja hevonen otettiin huostaan. Laidunkausi loppui ja valmentajan talli oli täynnä. Tolloa tarjottiin vaarin tutulle valmentajalle, jonka kautta olin etsinut ravuria itselleni. Hänenkin ratatallinsa oli täynnä, eikä voinnut majoittaa maatilalleen tammojen ja varsojen joukkoon nuorta oria, joka tarvitsee paljon liikuntaa. Valmentaja kuitenkin muisti minut ja otti minuun yhteyttä. Puhelimeni soi maanantai aamuna klo 6.00 "Huomenta tyttö, eikai ratsutylleröt tähän aikaa enään sängyssä ole", kuului tuttu reipas ääni korvaani. "Hmmm, huomenta vain ja kyllä ovat. Tultiin aamuyöstä kolmen aikan kisoista kotiin ja neljältä päästiin nukkumaan. No mutta olikos sulla jotain asiaa, kun soitit tähän aikaan", vastasin unisesti. "No jo tokkiinsa ja hyviä uutisia tai ainankin mieleisiä. Oon löytänyt sulle sen täydellisen hevosen. Tule kattomaan se on täällä meillä nyt ja tarvii kodin. Ota auto mukaan ja vie kottiis, poliisi tutkii laiminlyöntiä tää on tosta naapuritallista ja komia poika onkin", Respelius (valmentajan sukunimi ja samalla kutsumanimi) selitti kovaan ääneen oria ylistäen. "No okei mä oon siellä tunnin sisään", vastasin ja suljin puhelimen. Kihlattuni käänsi kylkeään ja jatkoi uniaan, kun kysyin häntä mukaan. Tallissa aamutallia oli tekemässä tallimestarin isä ja harjoittelija Jessica. "Sopiiko jos ryöstän ton Jessican seuraneidiksi hevosta katsomaan. Kun mahollisesti sellanen pitäisi kotiin tuoda ja yksin en sitä uskalla kuskaamaan lähteä. Se on joku hylätty ravuri, joka tulisi ainankin hoitoon meille", selitin unisesti Harrylle, joka annosteli heiniä juuri Sergein karsinaan. "No kyllähän Jessica tuosta joutaa, kaikki alkaa olla ruokansa saaneet. Annan vielä noille aamuliikutettaville kaurat. Jessica laittoikin ne jo valmiiksi. Älkää mitään ihan raatoa tuoko tai jos tuotte niin lopetetaan sen kärsimykset sitten meillä eikös niin", Harry oli hiukan huolestunut tulevasta hevosesta. "Sä saat tutkia sen kun se tulee, jos tulee", totesin ja lähdimme Jessican kanssa rekoille päin. Hallilta nappasin viiden hevosen rekan avaimet ja lähdimme köröttelemään kohti ravitallia.
Raviradalle päästyämme morjestimme tuttuja ja Raspeliuksen tallin pihaan. "No saihan se tyttö itsensä ylös sängystä me tässä Erikin kanssa jo epäiltiin ettei se tänne jouda", Raspelius vitsaili ja esitteli Erik Nelsonin, joka on siis hylätyn orin ex-valmentaja. "Se on hyvä hevonen ja komeakin, mutta kun ei tilat riitä kaikille valmennettaville ja maksavat on laitettava etusijalle", Erik totesi kätellessään minua ja Jessicaa. Kohautin vain mietteissäni harteita ja marssin talliin. Tallin ensimmäisessä karsinassa Tollo olikin. Pehmeä hörähdys sai minut jo tietämään että tämä on meidän hevonen. Perushevoselta näyttävä, mutta kuitenkin heti niin puhdassydämminen kuin olla voi. Otin orin käytävälle ja tarkastelin sitä hetken. "Se on melkein startti kuntoinen, mutta sädemätää sillä meinaa olla. Ei kuitenkaan onnu, tämmöstä hylättyä hevosta et helposti löydä", Erik puhui ylpeästi orista. Ja totta se oli, kiiltävä karvainen, hyvin hoidettu, lihaksikas hyväkäytöksinen ori ei tunnu hylätyltä. Katsoin kaviot ja totesin mädän olevan melko raju, mutta ei rajuimmasta päästä. "Käy kokeilemassa sitä ei sitä ilman kokeilua tarvitse pois viedä", Raspelius tokaisi. "Ei kyllä mä sen vien kotiin ja hoidetaan säteet kuntoon ja sitten lenkeille tai lenkille vaikka heti, jos saadaan lupa Harryltä. Poliisi ottakoot yhteyttä suoraan vaariin, se saa hoitaa juridisen puolen", totesin ja menin Jessican kanssa avaamaan sillan. Nappasin orin naruun ja talutin autoon. Kaviot oli vähän kipeät, kun se autoon kiipesi, mutta ei kuitenkaan kieltäytynyt tulemasta. Moikkasin miehet ja totesin että lähdettävä kotiin ennenkuin sammun pystyyn.
Kotona en kyllä nukkumaan ehtinyt, kun rupesin hoitamaan säteitä harryn kanssa. Mies tuntui tyytyväiseltä, kun ori oli hyvä kuntoinen. Emme tuoneet Tolloa heti talliin, vaan se jäi kauemmaksi muista ettei mätä leviä. Parin päivän jälkeen Tollo pääsee muuttamaan talliin.

Säteet paranee 23.8.2014 kirjoittanut Norpatar Poliisista ei ole kuulunut mitään, mutta ainankin Tollo voi hyvin. Orin säteet paranivat hyvin ja se pääsi muuttamaan aseman talliin puoliveristen sekaan. Tollo tuli talliin kuin maailman omistaja, mikä sai muutaman oreistamme hiiltymään, mutta Tollo oppi nopeasti ettei meidän tallissa huudella kuin näteille tytöille ja kukkoilu ei todellakaan ole hyvä tapa. Tollo myös pääsi maneesiin ensimmäistä kertaa elämässään, missä sitä irtojuoksutettiin pahimpien paineiden purkamiseksi. Tulevat päivät käymme ajamassa kevyitä lenkkejä ajoteillä.

Tollo on mun heppa 27.8.2014 kirjoittanut Norpatar Tasan viikko oli kulunut orin hakemisesta, kun vaari iski hevospassin käteeni. Se oli Tollon passi ja sisällä oli omistaja paperit. Tollo oli virallisesti siirtynyt minun omistukseeni. Nyt pääsemme harkitsemaan raviuran aloittelemista.

Ensimmäinen startti 16.09.2014 ohjissa Norpatar
Koelähdön mentyä pieleen järjestäjän virheestä. Meidät oli vahingossa laitettu väärään lähtöön ja huomasin virheen vasta kilpailupäivänä, joten vetäydyimme kyseisestä lähdöstä. Aloin kuitenkin etsimään orille uutta paikkaa, jossa saisi ensimmäisen starttinsa juosta rennommissa tunnelmissa, koska orilla ei ole kunnolllista ennätystä voimassa. Päädyimme villeihin paikallisraveihin osallistujiksi, mikä oli luonteva ja hyvä ratkaisu koelähdön sijasta. Valmistautuminen starttiin oli huolellinen Erik Nelson orin vanha valmentaja ajoi sillä viikolla testihiitin ja Respeliuksen valvonnassa suoritin valmistelevan hiitin kolmea päivää ennen starttia. Yksi palautuspäivä ja yksi valmistelevä ennen starttia. Tollo käyttäytyi koko ravipäivän asiallisesti ja oli oikein kiinnostunut yleisestä häsläyksestä ja saadustaan huomiosta. Respelius totesi ettei ori enään sovellu ravitallielle, koska täällä ratsutyttöjen luolassa sitä hoitaa kolme henkilöä ja se saa parhaat mahdolliset varusteet käyttöönsä. Lastasimme orin autoon yhdessä ja perään laitettiin kärryt. Kilpailupaikalla Jessica otti orin hoitoonsa, kun minä kävin hakemassa numeron. Lämmittely ajossa ori oli hyvän tuntuinen se pääsi Jessican kanssa kävelemään ihan alkuun ratsain, jonka jälkeen se laitettiin valjaisiin ja kävin ajamassa sillä muutaman kieroksen hölkkää radalla. Varsinainen lämmittely oli vasta parilähtöä ennen omaa starttiamme, mutta näytin orille ensin maiseman. Lämmityksessä ori tuntui hiukan kireältä ja hermostuneelta, mutta esittelyssä se alkoi olemaan parempi ja enemmän oma itsensä, kuin aiemmin. Lähdössä kaikki sujui loistavasti ja pääsimme nopeasti nousemaan kärjen rinnalle ja loppusuoralla ori otti kunnon spurtin. Se vain halusi juosta. Kaksi suomineitoa pysyi hyvin mukana ja loppu kamppailu oli hyvin tiukka. Voitimme vain sekunnin sadasosilla. Mutta voi sitä riemun määrää jo siitä, kun kolme hevosta erottui muista. Yhtään en patistanut oria vaan annoin sen mennä omaa vauhtiaan. Varaa on siis kiristää viellä, mutta tähän tyydyttiin nyt. Saimme ruusukkeen ja pääsimme kunniakierrokselle, missä ori oli super esiintyjä ravasi oikein ylvästä ravia, vaikka shekki avattiin avustajien toimesta.

Palauttelu hölkkää 07.10.2014 ohjissa Norpatar Tollon 3-vuotis kausi on alkanut ihan super hyvin. Se on päässyt juoksemaan paikallisraveja ja villejä raveja kaikki hyväksytyin tuloksin. Ori on myös ollut jokaisessa juoksussa rahasijoilla. Eilen tulimme myöhään kotiin kovasta juoksusta. Juoksu tehtiin märällä radalla, joten se oli orille todella raskas. Vaikka lähtö oli kovatasoinen ja aikainen radan huonoon kuntoon nähden. Kuitenkin olin melko varma että ori menee jumiin kovasta suorituksesta, kun jalat meinasivat painaa liikaa rekkaan nousuakin varten. Päätin lähteä Tollon kanssa pienelle hölkkälenkille merenrantaan. Valjastin Tollon yhdessa Jessican kanssa, jonka jälkeen lähdin tallin pihasta kohti kartanoa. Ajelin kartanon pihan läpi ja puiston tietä pitkin. Tollo käveli rauhallisesti ja tuntui nauttivan liikunnasta. Ajatella eilen tämä nuori ori oli niin kuuma ja villi radalla ja nyt kävelee ohjat polvissa roikkuen ilman shekkiä puutarhassa. Kun pääsimme puiston tieltä ajoteille otin Tollon hölkälle. Poikahan piristyi silmissä. Ohjaslenkeistä kiinni ja menoksi. Laskettelimme usean kilometrin reipasta hölkkää, jonka jälkeen siirsin Tollon käyntiin ja käännyimme pienemmällä tielle. Tie on oikeastaan polku vain, mutta se on sen verran tasainen että kärryissä pysyy kyydissä vaikkei polun leveys riittäisikään. Rantaa pitkin kävelimme pitkän tovin ja Tollo välttämättä tahtoi tutustumaan veteen lähemmin, niin pääsi kahlaamaan. Ori oli kuitenkin ekaa kertaa meren rannassa. Päädyimme maastoesteiden luokse. Päätin ajaa tätä kautta takaisin tallille, jotta ori pääsee näkemään erilaisia maisemia tallillamme. Tollo nautti maisemista ja tutustui muutamaan estetyyppiin lähemmin. Päädyimme vesiesteeseenkin ravailemaan ees taas tietenkin ilman mitään hyppyjä (epäkätevää kärryillä). Hölkkäsimme peltotietä pitkin ja päädyimme derby kentän reunaan siirryin käyntiin ja jäimme Tollon kanssa ihmettelemään kentän kunnostustöitä. Kenttää laitetaan talvikuntoon, jotta se pystyy talvehtimaan huoletta. Kentän pohjalle levitetään kangas ja kun lunta sataa päälle kangas tiivistyy ja muodostaa pitävän pohjan ja näin lumi pääsee jäätymään ja pakkautuman hyvin, joten kun kenttää lanataan sen päällä voidaan hyvin ratsastaa vaikka kansalliset estekilpailut talviradalla. Jatkoimme matkaa, kun olin vaihtanut muutaman sanan työmiesten kanssa ja Tollo oli saanut osansa erään työmiehen lounaasta eli omenan raadon. Päädyimme hetken kuluttua takaisin tallille, missä Jessica odottelikin jo meitä. Tyttö otti orin vastaan ja purimme sen yhdessä. Jessi vei Tollon jalkahoitoon ja solariumiin. Orille ei pahemmin linimenttejä tai muuta hierota karvoituksen vuoksi, joten kunnon kylmäyssuojat kireälle jalkaan tai kylmäsavet polveen.

Mikä mättää 11.10.2014 kirjoittanut Norpatar Tollo oli tämän päivän lähdössä aivan mahdoton. Ori kävi kierroksilla ja juoksuoli rikkonaista. Rahasijoille ori pääsi kyllä, kun juoksusta saatin otetta, mutta aika ei kyllä ollut minua tyydyttävä ja kaksi laukkarikkoa kirjaan. Onneksi Tollo antaa nopeasti kiinni, mutta sitten on taas kirittävä muita ravilla ja tulee helposti toinen rikko. Tällä kertaa kuitenkin molemmat rikot tulivat kärjen tuntumassa ja muutenkin se oli hyvin outoa. Menemme huomenna Erikin luokse ja se saa kokeilla mikä oria mättää. Jotenkin se käy vaan liian kierroksilla. Jos en pysty itse oria ajamaan, niin Erik ajakoot lainakuskina sen tulevissa raveissa.

Ratkaisuja, kiroittanut Norpatar Eerik ajoi Tollolla ja katsoi sen startteja videolta. Hänen mielestä ori painaa liikaa kädelle ja hän pätti kokeilla kitaraudalla olevaa sekkiä ja himpun verran lyhyemmällä sekillä päädyttiin ajamaan. Eerik päätti että Tollo jää pariksi päiväksi hänelle ja vaikka talli onkin täynnä, niin hän heittää kuulemma suomenhevosvarsat pihalle yöksi, jotta Tollo mahtuu karsinaan. Itse ajoin sitten rutiinina lähdön 15.10. joka sujui paremmin, vaikkei vauhti nyt mikään huima ollutkaan ja laukka tuli kerran, mutta se jäi niin lyhyeksi että siitä tuli vain merkintä. Jopa toivoin että olisi ollut vain rikkona, mutta ehti laukata ehkä kaksi askelta, joten laukkamerkintä siitä tuli. 16.10. ajossa saatiin hiukan enemmän vauhtia, mutta ryhmän vauhti oli hillittömän kova, joten emme päässeet rahasijoille asti, mutta olin kuitenkin tyytyväinen ajoon, koska Tollo on nyt rehellisempi ajaa ja alan huomata tilanteet missä oririkkoo laukalle ja pystyn ne ennakoimaan. Herkästi kun kääntää ulommalle radalle niin rikkoo laukalle, joten siirtyminen on tehtävä loivasti ja pehmeästi.

Hölkkälenkki 08.03.2015 kärryillä Norpatar Jessi valjasti orin koulupuolen käytävällä, jonka kaksoisovista pääsemme näppärästi lähtemään lenkille. Valjastettu ori seisoi tomerasti käytävällä, kun vaihdoin satlarissa ajohaalarit päälle ja saappaat vaihdoin lämpövuorattuihin kumisaappaisiin. Kypärä päähän ajolasit silmille ja hanskat käteen, oven pielestä nappasin viellä hiittipiiskan. Otin ohjat käteen ja laskin orin irti, jonka jälkeen Tollo jäi kiltisti odottamaan, että pääsin könyämään kärryille, ohjanpäät pyllyn alle ja sitten matkaan. Ori tepasteli reippaasti ovista ulos Jessin saattaen meidät pihalle, koska tallin ovilta ei näe selvästi tuleeko joku suoraan kylkeen maneesilta päin, jos vaikka Tollo päättäisikin ampaista pihalle vauhdilla niin ei tule törmäilyjä. Suuntasimme kohti kylänmetsän ajoreittejä. Kaikki auratut reittimme alkavat olla jo sulia, joten hölkkääminen oli orin mieleen. Pidin vauhdin tasaisen reippaana ja nautin kun orikin nautti. Kiersimme metsässä pitkän lenkin, jossa otimme myös reippaampia pätkiä ja vetoja. Tollo on ollut paljon Eerikin ajossa ja muuten Jessi on pitänyt sen liikkeessä. Yleensä orilla ei ole mitään täysin vapaapäiviä, vaan se käy ainankin matolla tai vedessä riippuen valmennussuunnitelmasta ja tietenkin kuinka minulla tai Jessillä on aikaa. Eerik ajaa orilla kerran viikossa tai ainankin kahden viikon välein. Kun lenkki läheni loppuaan ja pääsimme takaisin metsästä lähdin suuntaamaan kylälle päin. Hölkkäsin kylätien alkuun, jonka jälkeen kävelimme kylän läpi. Tervehdimme kyläläisiä ja pysähdyimme kahvilan pihaan, josta hain hoitajille ja ratsuttajille turetta leipää ja pullaa, koska kahvila on samalla pien leipomo ja he tuntevat meidät hyvin, joten tuovat tarvittaessa ulos haluavani tuotteet repussa, joita tuomme sitten vastavuoroisesti takaisinpäin maksujen kera. Palasin tallille ja hoidimme hevosen yhdessä Jessin kanssa pois. Tollo pääsi hetkeksi solariumiin kuivattelemaan ja me menimme tauolle syömään tuomiani herkkuja.



virtuaalihevonen - a sim game horse

Ulkoasu © M Layouts - Otsikkokuva © Rainsong Racing
virtuaalitalli - a sim game stable