Geisli frá Champion
virtuaalihevonen - a sim game horse
Perustiedot
Luonnekuvaus
Geisli on perusluonteeltaan oikein sitkeä ja luotettava - tyypillinen issikka, muttei mitenkään sen kummempi tapaus. Geislin kanssa sujuu kurjakin päivä mukavasti ratsastuksen parissa, sillä välillä vähän höpsön oloista herraa saa välillä olla kiskomassa ties minkälaisista puskista. Ratsastettavuutta lyhyesti kuvattaessa tulee lähinnä mieleen reipas, mutta hajamielinen. Kun poju päättää lähteä liikkeelle, lähdetään vauhdilla, mutta joskus tuntuu siltä, kuin hevonen olisi aivan muissa maailmoissa.
Tallissa tai pihatossa Geisli ei kukkoile muita oreja kohtaan ja pitää omissa oloissaan pysymisestä. Ruoka-aikaan herra saa aikaan aikamoista meteliä, mutta omat sapuskat eteen saatuaan pysyy ruokailun ajan hyvinkin tyytyväisenä. Ihmisten lähestyessä karsinaa Geisli katselee tarkkaillen tilannetta, kunnes uskaltaa kurkistamaan tulijan taskut makupalojen varalta. Hellä pukkaus kainaloon ja kuka tahansa on myyty.
Hoitopakkia hakiessa ja viedessä pitää ehdottomasti muistaa oven sulkeminen kunnolla ja loppuun asti, sillä muuten melko leppoisasta ja luotettavasta luonteestaan huolimatta Geisli osaa tilaisuuden tullen karata pihalle tammoille machoilemaan. Hoitaessa poni on lupsakka ja liikkuu helposti. Kiinni laittaminen on silti hyvinkin suositeltavaa, varsinkin jollei ole vielä ihan perillä Geislin tempuista. Harjausta aloittaessa Geisli jaksaa leikkiä avonaisen harjapakin kanssa ja nostella harjoja esim. vesikuppiin tai muuta mukavaa sirkusohjelmistoa - en ymmärrä, mistä herra on tällaisia juttuja oppinut! Kun alkuinnostus on ohi, alkaa Geisli rentoutua ja nauttia reiluista harjan vedoista. Pojun kaviot ovat kevyet ja Geisli nostaa ne mielellään. Varusteiden laittaminen taas sujuu yleensä kiitettävästi, jollei oteta huomioon pullistelua. Suitset kuolaimineen Geisli ottaa vastaan paremmin kuin hyvin ja useimmiten homma meneekin todella rutiinilla.
Ratsastettaessa Geislin askelet ovat askellajiin katsomatta matkaavoittavat. Perusaskellajit - käynti, ravi ja laukka - ovat ratsastajalle mukavat istua ja Geisli kuuntelee hyvin apuja ollen helppo ratsastettava. Niin apuja kuin pidätteitäkään ei ole syytä kuitenkaan säästellä, sillä millään tavalla liian herkkä tämä poju ei ole, varsinkaan suustaan. Ratsaille lähtiessä on hyvä varautua kunnon lämmittelyyn - ikinä ei voi tietää, millä tuulella tämä herra on minäkin päivänä. Kuten jo aiemmin mainitsin, voi Geisli olla joko aikamoinen taivaanrannanmaalari tai hyvinkin vauhdikas ja keskittyvä ratsu. Mihinkään huippusuorituksiin kouluratsastuksessa ei Geislillä ylletä, mutta kouluharjoitteiden tekeminen on omiaan kasvattamaan tämän pojan keskittymiskykyä ja muutenkin pohjaa muille lajeille. Esteradoilla Geisli hyppää oman tasonsa mukaisesti ihan riippuen päivästä ja jotenkin tuntuu, että huonot päivät sattuvat aina kilpailupäiville. Issikoille tyypilliset töltin ja passin Geisli taitaa kuitenkin erinomaisesti päivästä riippumatta - ne kuuluvat tämän nelistäjän luonteeseen ja en oikeastaan edes osaa kuvitella Geisliä ilman niitä. Vauhdikkaana päivänä ei tämän pojun kanssa voi olla olematta tyytyväinen! Maastoretket oriilla ovat sitä parhainta antia, mitä hevosenomistaja voi tämän herran kanssa kokea ja pitkätkin vaellukset ovat tämän herran valttia juuri sitkeyden vuoksi. Vaikka meno ei olisikaan kummoista, eteenpäin pääsee aina ja vaeltaminen tämän oriin selässä on mukavaa.
Eläinlääkäri on omistajan, hoitajan ja issikkakamujen lisäksi Geislin ykköskaveri - en ole ikinä nähnyt pojua, joka olisi näin rauhallinen eläinlääkärin käydessä tallilla. Oli kyse sitten madotuksista tai mistä tahansa muusta, ei tämä herra kyllä tunnu korvaansa lotkauttavan mistään uudesta asiasta. Mikä osa tämän pojan luottamuksesta on menetetty eläinlääkärille, otetaan sitten kaksin verroin kengittäjän kanssa takaisin - häntä nimittäin tämä poika inhoaa sydämensä pohjasta. Tähän asti kengät on kuitenkin saatu paikoilleen aherruksen jälkeen, toivotaan, että jatkossakin ollaan yhtä onnekkaita. Kengittäjäharjoittelijaa en kyllä Geisliä kengittämään päästäisi!
© Sanni S.
Sukutaulu
isl KTK-III, YLA2, ARJ-I |
Bjarki frá Hugar isl |
Ártali isl |
Perla isl |
||
Kajsa frá Hugar isl |
Tvistur isl |
|
Herfa isl |
||
isl KTK-II |
Neri frá Gorawen isl |
Álfur frá Gorawen isl |
Lýsa frá Náttrún isl |
||
Glóra frá Vinur isl KTK-II, ARJ-II, YLA2 |
Vinur frá Gleymmerei isl |
|
Blástjarna frá Súhuolti isl |
Jälkeläiset
Kilpailutulokset
ARJ
17.02.2007 - ARJ-Cup - 5-käynti - 6/51
29.09.2007 - O'Cotton Ranch - Töltti T.2 - 3/25
29.09.2007 - O'Cotton Ranch - Speedpassi P.2 - 3/22
09.10.2007 - BR Team - 4-käynti V.1 - 2/6
10.10.2007 - BR Team - 4-käynti V.1 - 2/6
11.10.2007 - BR Team - 5-käynti F.1 - 2/11
28.02.2006 - Moldóttur - passikoe PP2 - 1/7
05.03.2006 - ARJ - töltti T1 - 2/19
05.03.2006 - ARJ - töltti T1 - 3/19
08.03.2006 - Moldóttur - helppo töltti - 1/16
13.06.2009 - Andvari - helppo 4-käynti - 2/7
16.06.2009 - Andvari - helppo 4-käynti - 5/27
26.06.2009 - VF Miniatures - töltti T.2 - 2/33
03.07.2009 - VF Miniatures - töltti T.2 - 2/35
18.08.2009 - Andvari - 5-käynti - 2/13
25.08.2009 - VF Miniatures - passikoe PP.1 - 2/77
26.08.2009 - VF Miniatures - töltti T.2 - 7/80
26.08.2009 - VF Miniatures - passikoe PP.1 - 1/76
31.08.2009 - Ùlfur - passikoe PP.1 - 5/44
31.08.2009 - Eillyn - 5-käynti - 2/22
01.09.2009 - Ùlfur - passikoe PP.1 - 6/44
02.09.2009 - VF Miniatures - töltti T.2 - 7/80
02.09.2009 - Ùlfur - 4-käynti - 2/39
12.09.2009 - RockWell's Stallions - 4-käynti - 1/12
13.09.2009 - RockWell's Stallions - töltti T.1 - 3/9
17.09.2009 - Drómundur - töltti T.1 - 7/50
19.09.2009 - Drómundur - töltti T.2 - 1/50
20.09.2009 - Drómundur - kouluratsastus FS1 - 6/37
21.09.2009 - Drómundur - töltti T.1 - 1/50
24.09.2009 - Drómundur - 5-käynti - 1/38
26.09.2009 - Drómundur - 5-käynti - 6/38
28.09.2009 - Drómundur - 5-käynti - 3/38
29.09.2009 - Drómundur - töltti T.1 - 1/40
19.10.2009 - JPR - Töltti T.1 - 8/69
19.10.2009 - JPR - Töltti T.2 - 5/64
19.10.2009 - JPR - Passijuoksu 250m - 1/55
22.10.2009 - JPR - Töltti T.1 - 8/69
23.10.2009 - JPR - Töltti T.2 - 2/64
24.10.2009 - Dromundur - Kouluratsastus FS1 - 3/30
24.10.2009 - Cheval Delamer - 5-käynti F.1 - 3/49
25.10.2009 - Dromundur - 5-käynti F.1 - 3/34
26.10.2009 - JPR - Töltti T.2 - 7/64
26.10.2009 - Dromundur - 5-käynti F.1 - 3/34
28.10.2009 - JPR - Töltti T.2 - 1/64
02.10.2009 - Louves - 4-käynti V.1 - 1/11
07.11.2009 - Louves - kouluratsastus FS1 - 1/1
27.11.2009 - Ljóma - töltti T.2 - 2/63
12.12.2009 - Kisakeskus EP - töltti T.2 - 5/46
PKK
30.08.2006 - VMR - orit - KTK-sert - pt. Veera
11.07.2009 - Phytagora - poniorit ja -ruunat - BIS1, KTK-sert - pt. Beronia
21.08.2009 - Muljulandia - orit - EO-SERT - pt. Annúndwen