Nimi | Red Hot Mary | Rekisterinumero | VH16-059-0028 |
Syntymäaika | 12.08.2016, 10v | Rotu | Morgan |
Sukupuoli | Tamma | Väri, säkäkorkeus | Ruunikko, 155cm |
Omistaja | TK (VRL-00555) | Painotus | Saddle seat, western |
Kasvattaja | Salpicar | Koulutustaso | Show, trail |
Mary on monessa suhteessa luonteeltaan täysi kymppi: rauhallinen, reipas ja peloton. Tamman voi antaa käsiteltäväksi ja ratsastettavaksi kenelle tahansa aina lapsista lähtien.
Hoitaessa Mary on rauhallinen ja kärsivällinen, tamma voisi seistä paikallaan vaikka kuinka kauan. Tamma onkin mainio hevonen aloittelijoiden käyttöön ja monet ovatkin tamman avulla luoneet ensikosketuksensa isompiin hevosiin. Mary on sellainen kaikki käy -hevonen eikä vähästä hätkähdä vaikka ympärillä olisi isompikin kaaos. Varustamisen kanssa ei myöskään ole ongelmia.
Mary toimii hyvin sekä kärryiltä että selästä käsin ja tamman voi huoletta antaa aloittelijoidenkin ratsuksi ja ajettavaksi. Tamma kyllä huomaa jos selässä olija ei tiedä mitä tekee ja antaakin aloittelijoiden virheitä anteeksi suorastaan yllättävän paljon. Mary osaa kuitenkin käyttää aloittelijoita hyväkseen eikä tee mitään, mitä ei ole pakko. Osaava ratsastaja saa kuitenkin tammasta paljon irti, jopa sen näyttävän showhevosen, mitä tamma on nuorempana ollut. Tamma pitää uusista asioista ja haasteista, mutta jaksaa yllättävän paljon myös vanhojen asioiden toistoa.
Tamma on helppo kuljettaa ja erittäin rauhallinen myös uusissa paikoissa. Mary onkin yksi parhaista vaihtoehdoista seuralaiseksi nuorten hevosten ensimmäisille reissuille. Laumassa tamma on yleensä sovittelija ja rauhanpitäjä, sellainen kaikkien kaveri.
i. Red Hot Mahogany rn, 156cm VIR MVA Ch, KTK-I |
ii. Rohan Jojo rn, 156cm |
iii. Payton rt, 153cm |
iie. Edytha rn, 151cm |
||
ie. Addisson prn, 154cm |
iei. Langdon m, 153cm |
|
iee. Githa rn, 152cm |
||
e. Hoofprints rn, 150cm Ch, KTK-II |
ei. Nogah trn, 153cm |
eii. Killian Wilmot m, 156cm |
eie. Capucine rt, 149cm |
||
ee. Imogene Hallie prn, 150cm |
eei. Harper m, 151cm |
|
eee. Karissa vrn, 152cm |
Syntymäpäivä | Rotu | Sukupuoli | Nimi | Isä |
09.12.2016 | morgan | tamma | Red Picar | Zarry Glow |
08.04.2020 | morgan | ori | Cascade's Red Star Rising | Zodiac Stars |
22.04.2021 | morgan | tamma | Cascade's Madlyn | DD Ser Loras |
Päivämäärä | Jaos | Järjestäjä | Luokka | Tulos |
07.02.2017 | ARJ | KK Bailador | Show pleasure | 2/22 |
01.01.2017 | ARJ | KK Bailador | Show pleasure | 2/20 |
05.01.2017 | ARJ | KK Bailador | Show pleasure | 2/20 |
05.01.2017 | ARJ | KK Bailador | Show pleasure driving | 2/20 |
02.02.2017 | ARJ | KK Bailador | Show pleasure | 4/22 |
02.02.2017 | ARJ | KK Bailador | Informal show combination | 3/22 |
05.02.2017 | ARJ | KK Bailador | Show pleasure driving | 4/22 |
11.02.2017 | ARJ | KK Bailador | Show pleasure driving | 3/22 |
11.02.2017 | ARJ | KK Bailador | Informal show combination | 3/22 |
Päivämäärä | Jaos | Järjestäjä | Tulos | Päätuomari |
20.09.2016 | NJ | virtuaalitalli Mustang | BIS1, MVA-SERT | Welby |
27.12.2016 | NJ | Marksman Sporthorses | irtoSERT | Kati |
29.08.2018 | NJ | Einfall | BIS1, MVA-SERT | Welby |
01.09.2018 | NJ | Prime Sporthorses | BIS2, MVA-SERT | Kati |
Noin viikko sitten sain vihdoin yhdistetyksi tammalaumat ja varsakolmikko on tullut toimeen aivan mahtavasti. Aluksi jännitin miten lähes kaksi kuukautta nuoremmat tammavarsat pärjäävät Redin kanssa, mutta varsinkin reipas Vera on oikein mainio vastus Redille. Redi on osoittanut myös varsin hyviä sosiaalisia taitoja, sillä se on suurimmat leikki-innostuksensa kohdistanut lähinnä Veraan ja ymmärtänyt ihan itsekin antaa aremman Mandyn liittyä itse leikkiin halutessaan. Tässä on toki auttanut valpas emätammakolmikko, jotka ovat kyllä puuttuneet hyvin nopeasti jos Redillä alkaa touhu mennä yli.
Nyt varsakolmikko laiduntaakin yhdessä ihan kuin olisivat aina olleetkin keskenään. Varsat ovat selvästi laumautuneet ja viihtyvät todella paljon keskenään antaen näin emilleen aikaa levähtää. Nuorimpana emänä Suzy tuntuu ottaneen lapsenlikan toimen ja onkin yleensä se, joka pitää eniten varsoja silmällä. Ei kuitenkaan ole mitenkään outoa nähdä tammat laiduntamassa keskenään ja varsat riehumassa lähes toisessa päässä laidunta. Tämän hetken hittileikki tuntuu olevan hippa, joka huipentuu kiitolaukkaan kohti emätammoja ja voittaja on ilmeisesti se, joka ensimmäisenä törmää emänsä kylkeen.
Varsojen yhdistäminen on tehnyt kaikille hyvää. Redi on saanut Verasta painikaverin ja päässyt oppimaan varovaisemman Mandyn kanssa toimimista. Laumaan liittyneet Suzy ja Hope ovat myös opettaneet Redille lisää vieraiden aikuisten hevosten kanssa toimimisesta. Mary on saanut kaivattua hermolomaa, sillä se alkoi olla jo vähän helisemässä riehakkaan orivarsan kanssa. Onneksi ensi vuonna Marynkin varsalla olisi ikäisiään leikkikavereita.
12.06.2020 - AstutusmatkallaRedi suoritti ensimmäisen pitkän matkansa! Aloitin orien etsinnän kesäkuun alussa viimeisten varsojen synnyttyä, ja osalle tammoista on jo tärpännyt. Marylle löytyi komea DD Ser Loras, jonka emää Copperfoxia ehdin ihailla kovin tamman vielä eläessä. Orin kasvattaja-omistaja vähän varoitteli sen luonteesta, mutta kokemuksesta tiesin Maryn tasoittavan todella mainiosti hankalampienkin orien luonnetta.
Maryn kiimaa oli seurailtu tarkasti ja kun aika viimein koitti, lastasin aamulla tamman ja varsan traileriin ja lähdin ajamaan kohti parin tunnin matkan päässä olevan tuttavani siittolaa. Redin kanssa oli tehty pienempiä ajolenkkejä, mutta tämä oli varsalle ensimmäinen pidempi matka. Kamerasta sain seurata kuinka matkanteko sujuu ja hyvinhän se sujui.
Perillä taluttelin hetken sekä Marya että Rediä tallin ympäristössä. Redi oli erittäin kiinnostunut kaikesta uudesta näkemästään ja teki innolla tuttavuutta aidan vierellä bongattuaan muita varsoja. Lopulta Mary lähti suoraan siemennetteäväksi ja jäimme Redin kanssa kahdestaan ulos. Oripoika ei ollut yhtään huolissaan vaikka emä hävisi, vaan keskittyi mieluummin napsimaan ruohoa ja tuijottamaan vapaana kulkevia kanoja.
Haahuilimme pihalla aikamme, kunnes Maryn kanssa oli valmista. Vein Maryn ja Redin niille osoitettuun pieneen tarhaan vielä ennen kotiin lähtöä. Maryn oli tarkoitus jäädä siittolalle siihen asti että tärppää, mihin toivon mukaan ei kovin kauaa mene.
09.04.2020 - Ensimmäinen kasvatti!Viimeisen viikon olin kytännyt Marya suorastaan vainoharhaisena, sillä tamman laskettu aika alkoi lähestyä. Valtavan vatsan lisäksi tamma ei kuitenkaan osoittanut sen suurempia merkkejä lähestyvästä varsomisesta, joten oletin siihen olevan vielä aikaa.
Näin ollen voitte vain kuvitella ilmeeni, kun keskiviikkoaamuna karsinassa Maryn kanssa olikin pieni ruunikko varsa! Tamma oli päättänyt tehdä yllärin ja vielä viikkoa ennen laskettua aikaansa. Kaikeksi onneksi Mary vaikutti suoriutuneen varsomisesta mainiosti yksin. Varsa vaikutti syntyneen puolenyön maissa, sillä se oli jo kuiva ja nukkui kaikessa rauhassa. Herättyään se kapusi jaloilleen ja suuntasi saman tien maitobaaria kohti.
Varsaa ja emää katsellessa unohdin nopeasti ärsytyksen siitä, että ensimmäisen kasvatin syntymä oli jäänyt näkemättä. Tulihan sieltä reipas ja terve varsa! Ikävä kyllä varsa oli ori, joten sen kohtaloksi tulee koitumaan uuden kodin etsintä lähempänä syksyn vieroitusaikaa.
Olin seuraillut hevosten myyntisivustoja sillä silmällä jo jonkin aikaa, mutta morganeja ei vaan näkynyt. Kirosin mielessäni sekaantumistani jälleen yhteen harvinaiseen rotuun ja päädyin näpyttelemään ostoilmoituksen. yersinio vastasikin nopeasti ja kertoi toimittaneensa kasvattinsa Alegreen myyntiin jokin aikaa sitten.
Suuntana siis Alegre. Epäilin kyllä kovasti olisiko Red Hot Mary oikein kunnon askellajihevosena sopiva käyttööni, mutta vähäisen tarjonnan vuoksi kaikki olisi katsastettava. Paikalle päästyäni Mary kuitenkin teki vaikutuksen ensisijaisesti hurmaavan rauhallisella luonteellaan. Huolellisilla orivalinnoilla tammalla olisi varmasti annettavaa myös yleisratsujen jalostukseen, joten päädyin tekemään kaupat. Samaan traileriin tuli ikään kuin puolivahingossa myös Maryn emä Hoofprints, jonka Alegren väki sai puhuttua minut ottamaan.
Tämä on virtuaalitalli, kaikki sivuilla esiintyvä tieto on kuvitteellista. Tämä on virtuaalihevonen, kuvissa esiintyvällä hevosella ei ole mitään tekemistä sivun tietojen kanssa.
This is a sim game stable. This is a sim game horse. The horse in the pictures has nothing to do with the information on the page.