«« Takaisin sivuille
16.10.2011 - Yli esteiden!
Jo pidemmän aikaa olin pohtinut, että täytyisi taas kokeilla irtohypytystä Ronjan kanssa. Siispä eräänä päivänä reippauden puuskassani raahasin
puomeja tarhaan ja väsäsin muutamia kivoja esteitä. Hetken aikaa ihailin luomustani ennen kuin painelin noutamaan Ronjan toisesta tarhasta. Tamma
tulikin mielellään ja paineli heti uteliaana haistelemaan esteitä.
Aluksi napsautin liinan kiinni Ronjan riimuun ja juoksutin tammaa hetken. Olin virittänyt muutaman puomin juuri sopivasti, että juoksuttaessa tamma
joutui menemään niiden yli. Pian pysäytinkin Ronjan hetkeksi ja kasasin pienen ristikon, josta tamma meni kevyesti yli juoksuttaessa. Tuumin että
Ronja on varmaan jo tajunnut mikä on homman nimi ja otin liinan irti.
Olihan Ronja tajunnut. Tamma seisoi hetken paikoillaan, kunnes lampsi hieman kauemmas ja kävi saman tien piehtaroimaan. Jouduin hieman patistelemaan
Ronjaa liikkeelle, mutta lopulta tamma jo ravaili ja laukkasi ympäri tarhaa ja hyppäsipä ristikonkin muutamaan kertaan ihan ilman kehotusta. Neiti
tuntui nauttivan tästä hieman erikoisemmasta liikunnasta, enkä minäkään voinut olla hymyilemättä.
Liikutuksen jälkeen kävimme vielä Ronjan kanssa pienellä kävelylenkillä maastossa, jonka jälkeen tamma pääsi takaisin tarhaan ahtamaan itseään
täyteen heinää.
20.09.2011 - Pieni Suuri ratsunalku
Ronjan selässä on nyt käyty jo muutaman kerran, enkä voisi olla yhtään tyytyväisempi tamman edistymiseen! On suoranainen ihme, kuinka nopeasti neiti
oppii ja sisäistää kaiken uuden, mitä se kohtaa. Alun perin suunnitelmissa oli viedä tamma oikein kunnon ratsuttajan hoiviin, mutta totesin että mitä
sitä turhia maksamaan - Ronjahan oppii kaiken kuin itsestään.
Ongelmilta ei kuitenkaan ole vältytty. Koimme jännittäviä hetkiä maastossa, kun kiepsahdin satulan kanssa kyljelle eräässä alamäessä. Olin kyllä
aiemmin huomannut, kuinka satula yritti hieman valua vasemmalle mutta en siitä sen enempää huolehtinut - hyvinhän siellä pysyisi! Alamäessä
painovoima vei kuitenkin voiton ja löysin itseni maasta tuijottelemasta puunlatvoja.
Tulipahan ainakin testattua se, miten Ronja käyttäytyy kun ratsastaja kiepsahtaa alas. Tamma näytti lähinnä ihmettelevän, että mitä ihmettä minä
siellä maassa tein. Hieman tamma hypähti, kun satula olikin oudossa paikassa mutta muuten neiti seisoi rauhallisesti paikallaan ja odotti, että
kömmin ylös maasta.
Pääsin kuin pääsinkin takaisin selkään ilman mitään koroketta ja loppumatkasta tapaus jo naurattikin kovasti. Sen siitä saa, kun kovin uhoaa.
12.08.2011 - Loppukesän tunnelmia
Laidunkausi on päättynyt ja paluu kurjaan arkeen on käsillä. Ronja vietti kesän laitumella erään ystäväni hevosten kanssa ahtamassa itsensä täyteen
ruohoa. Mahaa alkaa olla jo niin paljon, ettei tamma kohta mahdu enää kärryjen aisojen väliin. Vähitellen olisikin taas tarkoitus aloittaa
säännöllisempi liikutus, jotta tamman saisi taas näyttelykuntoon.
Ratsuksi opettelemista jatkoimme laidunkaudesta huolimatta, tosin harvakseltaan. Tamma on jo tottunut ratsastajaan oikein mainiosti ja kaikkia
askellajeja on päästy selästä asti kokeilemaan. Ravin kanssa tulee olemaan paljon työtä, sillä se ei tunnu tammalta luonnistuvan kovinkaan hyvin;
tarhassakin Ronja painelee mieluummin laukalla kuin ravilla. Laukka tammalla onkin näin vastapainoksi oikein hyvä sekä kärryiltä että selästä
käsin.
Ronjaa on kyllä ehdottomasti kehuttava tässä ratsuksi opettelussa, sillä tamma oppii uutta erittäin innokkaasti ja nopeasti. Ongelmia ei juurikaan
ole ilmennyt ja uskonkin, että Ronjasta on hyvää vauhtia tulossa sellainen ratsu jonka selkään voi laittaa kenet tahansa.
Alunperin minulla oli haaveissa astuttaa Ronja tänä kesänä, mutta se jäi tekemättä. Muutaman kerran kyllä katselin oritarjontaa, mutta mitään aivan
mahtavaa oria en löytänyt, joten päätös ei sinänsä edes harmita. Ensi keväänä sitten.
05.06.2011 - Kesä ja kärpäset
Kevät hujahti ohi nopeammin kuin huomasinkaan. Olin hyvin kiireinen koko kevään, joten Ronja sai laiskotella oikeastaan enemmän kuin oli hyväksi.
Ikävä kyllä vähitellen suoritamme paluun kurjaan arkeen ja aloitamme taas säännölliset ajotreenit.
Ratsun hommiinkin täytyisi kohta ruveta tutustumaan. Kevään mittaan olemme Ronjan kanssa harjoitelleet juoksuttamista, mikä tammalta sujuukin jo
oikein mainiosti. Satulaankin tamma on päässyt totuttelemaan jo hyvän aikaa ja jopa siihen, että joku heiluu ylhäällä tamman ollessa kiinni.
Nopeasti Ronja tottui siihen, että satulalle tulee hieman painoakin. Selkään olisikin tarkoitus kiivetä ihan tässä lähiaikoina.
Ötökät kiusaavat Ronjaa ihan kamalasti, tamma ei voi sietää niitä ollenkaan. Päivät tamma viettääkin mieluiten tarhassa loikoillen. Illan viilentyessä
Ronjakin virkistyy ja painelee tarhaa ympäri niin että tanner tömisee.
Tänään juoksutin Ronjaa jälleen satula selässä. Tamma ei selvästikään pitänyt kuumuudesta ja oli oma laiska itsensä, vaikkakin laukassa Ronja viitsi
edes hieman reipastua. Laukka on viimein alkanut sujua, sillä aluksi tamma ei millään meinannut saada laukkaa pidettyä yllä. Ronjan mahtavia puolia
on ehdottomasti se, kuinka nopeasti tamma oppii uutta.
Juoksutuksen jälkeen taluttelin Ronjaa hetken ja annoin tamman nauttia vihreästä ruohosta. Laidunkausi odotti, mutta vielä oli löytämättä laidunpaikka
tammalle. Olin jo jonkin aikaa pohtinut, että tammalle tekisi hyvää päästä hieman isompaan laumaan vaihtelun vuoksi.
Taluttelun päätteeksi vein Ronjan takaisin tarhaan. Tamma painelikin heti piehtaroimaan, ja sen jälkeen varjoon lojumaan. Tuumailin kesän helteiden
saavan laiskaksi itse kunkin suunnatessani talliin puhdistamaan Ronjan varusteita.
09.04.2011 - Varsapäivä Kisakeskus Energiassa
Lauantaina pakkauduimme Ronjan kanssa traileriin ja suuntasimme kohti Kisakeskus Energiaa, jonne olimme ilmoittautuneet varsapäivälle. Ohjelmassa olisi irtohypytystä, askellajikoe sekä näyttelytilanne. Olin
viettänyt pitkän aamun harjaten Ronjaa ja kiroten karvanlähtöä ja tarhakaveria, joka järsii Ronjalta jouhet.
Saavuimme paikalle hyvissä ajoin. Ronja tuttuun tapaansa innostui matkustelusta ja käyttäytyi hieman enemmän ikäisensä tyylisesti. Joka puolella oli
nähtävää ja kavereita, eikä tamma oikein meinannut tietää minne päin katsella. Viime hetken puunauksista sai aina kehitettyä ongelmallista, kun
Ronja yritti hyöriä ja pyöriä sinne sun tänne.
Vuoroa odotellessamme Ronja kuitenkin malttoi rauhoittua ja irtohypytys sujuikin vallan mainiosti. Olin tätä osuutta jännittänyt, sillä hyppääminen
oli jäänyt hyvin vähäiselle viime aikoina. Onneksi Ronja kuitenkin viitsi hypätä oikein hyvin.
Muutenkin varsapäivä sujui osaltamme mainiosti ja Ronja saavuttikin luokkansa parhaimmat pisteet. Tässä vielä varsapäivän järjestäjän kommentit
Ronjan suorituksesta:
Ihanan värinen tupsujalka ihastutti minut itseensä heti nähtyäni hevosen (: Rennon oloinen Ronja pääsi loistamaan irtohypytyksessä, kun
se isosta koostaan huolimatta hyppeli esteiden yli hyvin kevyellä tyylillä. Askeleet se osasi myös sovittaa! Näyttelytilanne olikin jo
selvää kauraa Ronjalle, sen näki heti. Tamma seisoi kunnon venytetyssä näyttelyasennossa ennen kuin ehdin sanoa "kissa". Tamman rakenne on
erinomainen noin nuoreksi :) Askellajikoe meni Ronjan osalta hyvin - käynti oli venyvää ja elastinen askellus pisti hyvässä mielessä silmään.
Ravi oli joustavaa ja jalat astuivat tarpeeksi eteen. Laukka oli hieman hakusessa, mutta kun lähti rullamaan niin askel oli pitkä ja lennokas.
Yleisilmeeltään tammasta tulee vielä hyvä hevonen joka lajiin ;)
8 + 8 + 8 = 24 pistettä
21.01.2011 - Uusi vuosi ja uudet tuulet
Uusi vuosi koitti talvisissa merkeissä. Ilotulituksia ei pahemmin Hillingtonin alueella näkynyt, enkä kyllä muutenkaan ollut huolissani. Ronja oli
osoittanut jo monessa tilanteessa kylmäveriselle ominaista viilipyttymäisyyttä, joten tuskin tuo olisi rakettejakaan viitsinyt ruveta säikkymään.
Uusi vuosi tuo tullessaan paljon uutta Ronjalle! Olen vakavasti harkinnut tamman astuttamista keväällä, jolloin varsa syntyisi sitten vuonna 2012.
Varsomisen jälkeen olisi sitten hyvä aloittaa kunnollinen ratsutus. Sopivia oreja olen välillä vilkuillut, mutta todennäköisesti kunnon etsinnät
aloitetaan vasta keväämmällä.
Ronjalla on ajettu lähes päivittäin, ja homma onkin tammalle jo tuttua. Pienessä mielessäni olen harkinnut satulaan totuttamista jo kesällä, ehkä jopa
perusasioiden opettamista. Olisi sitten varsomisen jälkeen helpompi jatkaa, kun ne perusasiat ovat jo siellä muistissa.
Toivon mukaan vuosi 2011 tuo tullessaan myös paljon erilaisia tapahtumia! Muutamia varsatapahtumia on jo järjestetty, jotka olivat oikein mukavaa
vaihtelua ja Ronja pääsi näkemään vähän muutakin maailmaa.
08.01.2011-09.01.2011 - Varsaviikonloppu
Alkuvuodesta osallistuimme B Poniesin ja Bairdonin järjestämään varsaviikonloppuun. Ohjelmassa oli muun muassa match show ja suunnistuskilpailut. Lue
lisää omalta sivultaan.
29.12.2010-02.02.2011 - Varsakurssi KK Bailadorissa
Vuodenvaihteessa osallistuimme Ronjan kanssa Kisakeskus Bailadorissa järjestetylle varsakurssille, josta saimme paljon hyviä oppeja! Lue lisää
kurssin tapahtumista omalta sivultaan.
tekstien & ulkoasun © TK - taustan © The Inspiration Gallery - kuvien
© Heidi & TK
virtuaalihevonen - a sim game horse
|